Rentoutuminen

Rentoutuminen

Rentoutuminen on ihan yhtä tärkeää kuin syöminen, nukkuminen, työskentely ja vaikkapa liikkuminen. Hektinen nykymaailma on kovin vauhdikasta monine tekemisineen, joten välillä täytyy ihan muistutella, että kehon ja mielenkin täytyy antaa rauhoittua.

Rentoutumista on kaikki, mikä tuntuu sinusta mukavalta ja tuottaa sinulle mielihyvää

  • Toiset tykkäävät rauhallisesta tekemisestä kuten lukeminen, äänikirjojen kuuntelu, leffan katsominen, käsityöt, sanaristikot
  • Hemmotteluhoidot on yksi hyvä tapa rentoutua. Hieronta, kasvohoito, jalkahoito, kampaajalla käynti, Access Bars® -hoito.
  • Toisille se saattaa olla jotain ulkoilua tai luontoon liittyvää, kuten kävely metsässä tai rannalla, kalastus, lintujen bongaaminen.
  • Jotkut rentoutuvat käsillä tekemällä kuten vaikkapa ruoanlaitto, leipominen, ompelutyöt, maalaaminen akvarelleilla, puutarhanhoito.
  • Osa taas kaipaa vauhdikasta tekemistä, esimerkiksi tavoitteellista liikuntaa, laskuvarjohyppyjä, matkustelua, moottoripyörällä ajelua.

Muista siis kiinnittää huomiota rentoutumiseen ja mieti vaikka hieman etukäteen, että milloin ja mitä kivaa tekemistä aiot seuraavalla rentoutumiskerralla tehdä. Aina on mukavaa, kun on jotain kivaa mitä odottaa.

Tästä voit poimia ideoita seuraavaan rentoutumishetkeesi:

  • Nauti vaivattomasta äänikirjojen kuuntelusta. Tällä tavoin kirjan ”lukeminen” onnistuu helposti myös rannalla, sillä aurinko ei häikäise valkoisen kirjansivun kautta silmiin. 

Alla olevan linkin kautta saat lukea tai kuunnella rajattomasti kirjoja, ilman sitoutumista:* Kokeile Nextorya maksutta!

Huom! Etu koskee uusia Nextory-käyttäjiä!

  • Vuokraa kotisohvalta käsin olotilaasi sopiva leffa ja varaa kylkeen omat lempiherkut. Haluatko tänään katsoa komediaa, romanttista pätkää, jännitystä tai tositapahtumaan perustuvaa? Valinta on sinun! Moni suoratoistopalvelu tarjoaa kuukausimaksullisia paketteja, mutta elokuvia voi vuokrata myös yksittäin. Esimerkiksi täältä: SF Anytime

  • Kokeile tehdä löytämäsi uuden reseptin leivonnainen. Tai tilaa itsellesi jokin uusi kiva leivontaväline ja kokeile miten se toimii. Palkintona herkullinen leivonnainen itsellesi ja ehkäpä ystävällesikin. Laadukas reseptinhakupalvelu löytyy esimerkiksi: Valio reseptit tai Kinuskikissa.

Lisäksi aivan ihania leivontatarvikkeita ja välineitä löytyy osoitteesta: *Makujakauppa

  • Kerää ystävät koolle picnicille lähipuistoon. Voitte sopia tarjoiluista nyyttärihengessä tai yllätä koko porukka uskomattoman kauniilla ja herkullisilla Crunch Brunch tarjoiluilla! Näillä tarjoiluilla WAU-efekti on taattu!

Käyttämällä koodia* REINA5 saat koko tilauksesta alennusta 5 % syöttämällä koodin kassalla.  Ja mikä parasta, tuotteet toimitetaan suoraan kotiovellesi! Yli 100 euron ostokset ilman kuljetusmaksua, alle 100 euron tilaukseen lisätään kuljetusmaksu 7,90. (Toimitusalue Helsinki, Espoo ja Vantaa). Voit käyttää koodia niin monta kertaa kuin haluat ja se on voimassa 31.12.2022 asti. Oma suosikkini on Kids Platter! Katso herkulliset kuvat alla! Tässä vielä linkki herkkujen toimittajan sivuille:* Crunch Brunch

Huomaathan, että Crunch Brunchin valikoima ja hinnoittelu saattaa muuttua aika ajoin. Artikkelissa mainitsemani platterit eivät enää välttämättä kuulu valikoimaan ja hinnoittelu saattaa myös olla muuttunut. Tarkista aina ajankohtainen tilanne suoraan Crunch Brunch:n sivuilta.

Rentoutuminen ei ole suorittamista, joten tee juuri sitä, mistä itse pidät ja nautit!

*Muista hyödyntää alekoodi REINA5

5/5
Crunch Brunch Kids Platter

Kids Platter

Crunch Brunch Brunch Platter

Brunch Platter

Crunch Brunch Classic Platter

Classic Platter (herkkuplatter 5 henkilölle)

*Hyödynnä alekoodi REINA5

Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä