Flawless finishing touch

Ihokarvojen poisto kasvoista – paras vinkki!

Jokaisella meistä on ihokarvoja kehossamme, myös kasvoilla. Toisilla vaaleita ja ohuita, toisilla paksuja ja tummia. Iän myötä karvoitus kasvoissa lisääntyy, tähän syynä mm. geenit ja naisten hormonitoiminta ja sen muutokset. Moni meistä kuitenkin haluaa eroon näkyvistä karvoista kasvoilla.

Ihokarvat näkee parhaiten hyvässä valossa ja suurentavaa peiliä apuna käyttäen. Esimerkiksi päivällä ikkunan edessä. Varoituksen sana: ensimmäisellä kerralla saatat yllättyä (lue: järkyttyä) mitä kaikkea kasvoista löytyykään tässä tarkemmassa tutkimuksessa! Itse olin yllättänyt kuinka tummat ja pitkähköt viiksikarvat olivat ykskaks ilmaantuneet ylähuulen yläpuolelle. En ollut niitä aiemmin huomannut, kiitos yllättäen ilmaantuneen ikänäön.

Aluksi poistin näkyvimpiä karvoja pinseteillä nyppimällä. Ei ehkä hyvä idea. Ensinnäkin se teki kipeää ja toiseksi poistokohdasta saattoi tulla pienen pieni pisara vertakin. Ja alue punoitti ja kirveli miedosti hyvän tovin.

Aloin miettimään, että miten näistä ei-toivotuista karvoista pääsisi eroon helposti, kivuttomasti ja edullisesti. Vertailussa vahaus, sokerointi, laser ja Flawless ihokarvanpoistajalaite.

Tässä listaan vaihtoehtoja, joista jokainen voi valita itselleen sopivimman vaihtoehdon.

Ihokarvojen poisto kasvoista kotona vahalla

Tämä keino on yleinen, kukkarolle edullinen ja helppo toteuttaa myö kotona. Tavan ruokamarketeista saa ostettua eri merkeiltä ihokarvojenpoistoon tarkoitettuja vahoja tai vahaliuskoja.

Vahaa tai vahaliuskoja voi käyttää kulmakarvojen siistimiseen ja muotoiluun, sekä ihokarvojen poistamiseen ylähuulen päältä, leuasta ja poskista.

Vahan käyttäminen on aina enemmän tai vähemmän kivuliasta. Siinähän karva vedetään juurineen vastakarvaan. Ensin vaha levitetään kasvoille ja tässä kohtaa pitää olla varovainen, ettei laita vahaa liian kuumana kasvoille. Palovaara! Mitä paksumpi karva, sitä enemmän se tuntuu. Plussapuolena tosin se, että kasvot pysyvät siistinä jopa kolme-neljä viikkoa.

Erityisesti herkälle iholle en suosittele vahan käyttöä, sillä herkkä iho ei kestä kovaa käsittelyä.

Ihokarvojen poisto kasvoista sokeroinnilla

Tämä tapa on hieman haastavampaa kuin vahaus ja vaatii kokeneemman tekijän. Sokerointi aineita ei myöskään ole ihan niin helppo löytää kuin vahoja, joten kotikonstein sokerointi on työläämpää. Sokeroinnissa karva poistetaan myötäkarvaan vetämällä. Toiset sanovat tämän tavan olevan hieman hellempää kuin vahauksen, mutta omalle couperosa iholleni en käyttäisi tätäkään menetelmää.

Ihokarvojen poisto kasvoista pysyvästi laserilla

Karvojenpoisto laserilla on yksi pysyvimmistä karvojenpoisto keinoista. Laserin käyttö on kuitenkin melko kivuliasta ja erittäin kallista. Hoito tulee teettää asiantuntijan luona ja monesti käsittelykertoja voidaan tarvita 3-10 per alue. Tämän vuoksi hoito voi kestää useista viikoista kuukausiin. Hintaa voi siis helposti tulla jopa tuhansia euroja.

Ihokarvojen poisto kasvoista Flawless laitteella

Supersuosittu laite, jota on myyty vuoden 2018 markkinoille tulon jälkeen jo useita miljoonia kappaleita maailmanlaajuisesti!

Laite poistaa ei-toivotut ihokarvat hellävaraisesti ja kivuttomasti. Ajopää on päällystetty 18 karaatin kullalla. Ajopää on hypoallergeeninen ja dermatologisesti testattu, joten iho ei punoittele, eikä tunnu ärtyneeltä ajon jälkeen. Hellävaraisuuden vuoksi sopii loistavasti myös herkälle iholle.

Laite on mukavan kevyt ja pieni, pituus vain noin 10,5 cm ja halkaisija n. 3 cm. Laite on kuin iso huulipunapakkaus, jossa ajopään suojana on korkki kuten huulipunassakin. Laite on USB-ladattava, joten erillisiä vaihdettavia paristoja ei tarvita.

Pakkauksessa on mukana kaikki tarvittavat osat. Itse laite, kaksi kullattua vaihtoajopäätä, USB-latausjohto, sekä puhdistusharja. Toki myös suomenkielinen ohje. Laiten on todella helppokäyttöinen. Lataa vain akku täyteen (ekalla kerralla n. 3h), jonka jälkeen laite on käyttövalmis. Liu’uta vain kultaista kytkintä ylöspäin ja laite käynnistyy.

Flawless karvanpoistolaite kokemuksia

Omassa kokeilussa laite tuntui tehokkaalta ja erittäin miellyttävältä. Ei pienintäkään kipua, ei ihoärsytystä ja viikset saivat nopeasti kyytiä!

Mielestäni laitteen hinta ja laatu kohtaavat hyvällä tavalla. Noin 50 euroa maksava laite on ehdottomasti hintansa väärtti. Ajopäitä saa ostettua lisätarvikkeina, joten sitä kautta laitteelle tulee lisää käyttöikää.

Suosittelen kokeilemaan laitetta, erityisesti jos et halua käyttää kasvojen ihokarvojen poistoon isoja summia rahaa taikka vaivaa. Itse olen tyytyväinen ostokseeni!

Flawless
Flawless pakkauksen sisältö
Flawless ihokarvan poistaja
Flawless pakkaus

Pääset vertailemaan Flawless tuotteiden hintoja* täältä >>

Tein hintavertailunkin sinulle valmiiksi, joten jos kiinnostut hankkimaan laitteen itsellesi, niin täältä saat sen omaksesi* hyvällä hinnalla >>

Katso miten Flawless ihokarvanpoistaja toimii:

*sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.