Tästä ei kasvisruoka parane! Laitan jakoon oppimani reseptin, jotta muutkin voisivat nauttia taivaallisen hyvästä kasvisruoasta.Tämä maa-artisokkapasta on yksi perheemme lempiruoista ja sitä on ruokalistallamme vähintään kerran kahdessa viikossa! Paras maa-artisokkapasta ikinä!
Näitä tarvitset maa-artisokkapastan tekoon:
- 250 g maa-artisokkaa
- 100 g lehtikaalia
- 2 banaanisalottisipulia
- 1 valkosipulinkynsi
- oliiviöljyä
- 1 kasvisliemikuutio
- 2 dl ruokakermaa
- suolaa
- kuviopastaa esim. Gnocchi
Ja näin valmistat:
Pese lehtikaali huolellisesti ja poista keskeltä paksut ruodit. Leikkaa lehtikaali pienehköksi paloiksi, kokoluokka ehkä 2 euron kolikko.
Kuori ja kuutioi sipulit aivan pieneksi kuutioksi. Myös valkosipuli.
Kuori maa-artisokat. Siivuta puolet mahdollisimman ohuiksi siivuiksi ja leikkaa puolet ihan pieneksi kuutioksi.
Laita uuni päälle 200 asteeseen. Laita uunipellille leivinpaperi ja levitä maa-artisokan siivut pellille. Lorauta viipaleiden päälle yhteensä n. ruokalusikallinen öljyä ja lopuksi ripsottele viipaleiden päälle suolaa. Kun uuni on lämmennyt 200 asteeseen, laita viipaleet uuniin.
Tarkkana paahtamisen kanssa!
Huom! Tarkkaile viipaleita useasti! Palavat erittäin herkästi! Saavat ruskistua reunoista hieman, mutta ei kauttaaltaan, koska maistuvat jo silloin palaneilta.
Paistoaika riippuu uunista, mutta arviolta 10 min. Itse otan useassa erässä jo valmiit siivut pois ja jatkan vaaleiden paistamista vielä, kunnes kaikki ovat hieman reunoista ruskeita. Lastut rapsakoituvat kun otat ne pois uunista.
Pastan keittäminen
Laita pastavesi kiehumaan. Lisää keitinveteen teelusikallinen suolaa. Kun vesi kiehuu, lisää pasta ja keitä ohjeen mukaan.
Sillä välin kun pasta kypsyy, laita pannu liedelle ja lisää tilkka öljyä. Kuullota valkosipulia pieni hetki, lisää salottisipulit ja kuutioidut maa-artisokat. Kypsennä keskikovalla lämmöllä niin, että ainekset pehmenevät, mutta eivät ruskistu.
Kun ainekset pehmeitä, lisää joukkoon silputtu lehtikaali ja murennettu kasvisliemikuutio. Sekoittele ja kypsennä pieni hetki. Kun lehtikaali pehmennyt hieman, kaada päälle ruokakerma. Kiehauta.
Kun pasta kypsä, kaada vesi pois. Kaada pannussa kypsennetty kastike pastan päälle kattilaan.
Maa-artisokkapastan annostelu lautaselle
Annostele lautaselle ja ripottele pintaan rapeita maa-artisokkalastuja. Halutessasi voit lisätä annoksen päälle myös muutaman hipun ihan hienoksi silputtua lehtikaalia.
Ruoka on valmis nautittavaksi. Uskomattoman herkullinen ruoka, joka kelpaa myös lihansyöjille! Rapeiden maa-artisokkaviipaleiden teko vie vähän aikaa, mutta usko pois, niihin käytetty aika on ehdottomasti hyvin käytettyä aikaa! Se tuo ruokaan todella hyvää makua ja kivaa tekstuuria. Sanoisin, että rapsakat lastut ovat koko ruoan juju!
Ja näin helpolla paras maa-artisokkapasta on valmis!
Näin muutat reseptin vegaaniksi
- Vinkki! Saat muutettua reseptin helposti vegaaniseksi vaihtamalla ruokakerman kauravalmisteeseen.
- Vinkki 2! Yllä mainittu vinkki vaihtaa ruokakerma kauravalmisteeseen on myöskin sydänystävällinen valinta. Kauravalmisteella on sydänmerkki.
Mikä on maa-artisokka? Lue täältä: Maa-artisokka